Lehti puusta variseepi…

Lehti puusta variseepi, päivä yötä pakenee…Tuttu laulu lapsuuden musiikkitunneilta alkoi tänä aamuna pyöriä mielessäni. Laulettuani ihan vain yhden säkeistön, tulin siihen tulokseen, että sen on parempi soida päässäni, kuin että siitä tekee todellisen laulun muodossa. Alkava uusi syksy tuo jonkinlaisen vaatimuksen töiden suorittamisesta ja hommien hoitamisesta samaan aikaan, kun aurinko lähtee viettämään lomiaan toiselle puolelle palloa ja päivän ainoa valoisa hetki vietetään töissä tiukasti keskittyen.

Olen pohtinut pimeän siestan mahdollisuutta. Miksi emme niissä töissä, joissa se olisi mahdollista, viettäisi päivällä tuntia-puoltatoista ulkona, raikkaassa syyssäässä, reippaillen happihyppelyn merkeissä? Epätoivon vimmalla hamuttu D vitamiini syysauringon säteistä piristäisi takuulla ihmisen mieltä ja toisi kaivatun ulkoiluhetken sisällä kököttämiseen. Ja mitä sitten jos päivä venyisi töiden merkeissä iltaa sen verran, kun päivällä on ulkoillut? Illalla ei tarvitsisi lähteä enää pimeään ja tummaan iltaan. Paranisiko keskittyminen? Lisääntyisikö hyvinvointi? En tiedä,  mutta saattaisi kannattaa kokeilla.

Syksyllä on se hassu tilanne, että kun luonto menee maate ja suorastaan työntää ihmisiä uunin pankolle odottamaan seuraavaa kevättä, työelämässä tahti lähtee kiihtymään, on uusia kickoffeja, projekteja, on kehittämistyöryhmiä, on tiimipalavereja ja deadlaineja. Valo ja sen myötä energia vähenevät, kun taas töissä vaatimukset lisääntyvät, toiminta tehostuu ja kasvua tavoitellaan.

Koronan myötä lisääntynyt etätyö ja sen myötä auenneet mahdollisuudet voivat toimia hyvinvointia lisäävinä elementteinä. Jo se, että saa nukkua enemmän, kun aikaa ei mene työmatkaan ja pukeakin täytyy vain yläosa, vaikuttanee ihmisten jaksamiseen ja sen myötä myös tehoon. Voiko päivän rakentaa eri lailla? Voiko päivän valolla käydä hyvällä omalla tunnolla lenkillä tai harrastamassa ja jatkaa illalla töitä korvaavan ajan? Hyvinvoiva ja levännyt ihminen on varmasti parempi työssään, kuin jaksamisen äärirajoilla sinnittelevä raakku.

On kuitenkin paljon aloja, joissa etätyö ja sen mukanaan tuomat positiiviset puolet eivät ole mahdollisia. Näiden alojen tekijöiden kannattaa yrittää löytää arjen lempeyttäjä jostain muualta. Onko jotain, mitä voisi tehdä sen eteen, että joululomalla olisi hyvin voimia leipoa tortut ja piparitkin ja ilakoida kuusen ympärillä tai tehdä muuta itselle mieluista? Voiko omaa työpäivää muokata tai tuunata jollain tapaa? Onko pakko tehdä asiat samalla tavalla, kuin ennenkin vai voisiko tämä omituinen syksy toimia jonkinlaisena muutosagenttina uudelleen säädettyyn työpäivään ja rytmiin? Muutos lähtee ihmisistä ja tekemisten kyseenlaistamisesta; asioita voi todistetusti tehdä monella tavalla. Onko nyt aika nostaa erilaisia näkökulmia esiin ja kokeilla?

Ihan jokaisella meillä on mahdollisuus ja valta miettiä näitä asioita. Kaikki kuumat ideat eivät välttämättä mene läpi ainakaan ihan heti, mutta siitä ei kannata lannistua, vaan sinnikkäästi jatkaa ja pohdiskella. Järjestellään arki omannäköseksi, piirun verran kiireettömämmäksi ja toivottavasti lempeämmäksi. Iloa ja valoa syksyyn! -Minna-

“Sulla on hyvä tatsi!”

Vuoden viimeisenä päivänä on hyvä aloittaa blogi, mikä oli tarkoitus aloittaa tänä vuonna. Hah – ehdimpäs!

Oikeastaanhan tämä on juuri oikea aika kurkistaa taakse ja katsoa eteenpäin, nyt kun olen toiminut työnohjaajana vuoden verran. Takana on 64 h (á 45 min) ryhmätyönohjauksia ja 59 h yksilötyönohjauksia lastensuojelun ja sosiaalipalveluiden ammattilaisille. Haluan kovasti kehittyä työnohjaajana ja pyysin ohjattaviltani palautteita.

Ryhmätyönohjattavani kokivat saaneensa lisää omaan ammatillisuuteensa, tunnistaneet kehittämiskohteitaan ja vahvuuksiaan, ja lisäksi saaneet luottamusta omaan tekemiseen. Työyhteisön koettiin hitsautuneen, haasteita selviteltiin ja työhön oli saatu uusia työtapoja. Yksilötyönohjausten palautteissa korostui tapaamistemme olleen pysähtymisen ja kehittymisen paikka työn ja elämän äärelle.  Asteikolla 1-10, työnohjattavista keskiarvolla 9,2 (29 vastaajaa) suosittelisi työnohjauspalveluitani muille.

Hyvät palautteet lämmittävät suuresti, mutta parasta on itsensä yllättäminen ja itsestä oppiminen.  ”Läsnäolosi rauhallisuus ja lempeys tuo turvallisuudentunnetta”. Mitä? Minäkö rauhallinen? Kuulitteko kaverit?

Olen pohtinut työnohjaaja -identiteettini rakentumista kun ohjauksissa on mukana toisessa takataskussa sosiaalityöntekijä ja toisessa ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti. Ennen työnohjausten aloittamista koin epävarmuutta ryhmätyönohjauksiin ja yksilötyönohjausten oletin olevan helpompi rasti. Väärin meni! Ryhmien ohjaamisissa koenkin olevani vahvemmillani. Hyödynnän menetelmiä, olen suunnitelmallinen ja pysyn selvimmin roolissani työnohjaajana. Yksilötyönohjauksissa saan muistuttaa itseäni, että ”äläs sossuile”.

Koulutuksessa olen saanut hyviä ohjeita, joilla maadoittelen itseäni ennen työnohjauksia. Niin, ne rauhallisuus ja lempeys eivät ole ihan alati läsnä elämässäni.  Toimiviksi mantroiksi olen huomannut: ”Työnohjaajalla on kaksi korvaa ja yksi suu” sekä ”Istu käsiesi päällä”. Olen kehittänyt myös omani: ”Malta ja siedä hiljaisuutta Anne”. Haluan myös oppia tekemään suorempia kysymyksiä – liikoja kiertelemättä ja kaartelematta.

Vuonna 2020 toinen jalkani jatkaa Avosylin koulutus- ja konsultaatiopalveluiden kehittämistä ja koordinointia, sekä ”sossuiluni” pysyy Neljän Asteen erityispalveluiden sisällä.  Olen kiitollinen Avosylin johdolle, joka näkee moninaiset kiinnostuksen kohteeni mahdollisuutena eikä uhkana.

Ensi vuonna Fatta saa yhtiökumppanin ja keskittyy jatkossa työnohjauspalveluihin sosiaali- ja kasvatusaloille.  Siitä lisää alkuvuodesta!

Onnellista vuotta 2020! Pidetään hyvä tatsi!